perjantai 28. joulukuuta 2012

Sofian ensimmäinen joulu

Jouluksi matkasimme pohjanmaalle Sofian mummilaan, joten vietimme joulua hieman jo ennakkoon täällä kotonamme. Perhettä kävi jo aiemmin syömässä ja lahjat vaihdettiin. Oman perheen kesken availimme lahjoja ja "jouluilimme" perjantaina aattoa ennen. Taisi olla lahjapaperi ja -narut vielä kiinnostavin osuus paketeista :D Toki leluilla leikittiin kun ne paketeista esiin saatiin, ja Sofia saikin monia kivoja uusia leluja. Kyllä näistä varmasti on iloa vielä pitkäksi aikaa! Tänä vuonna vielä näin onnistui hyvin viettää joulua, kun ei joulupukeista sun muista tuo pikkuinen vielä niin ymmärrä. Toista se on sitten muutaman vuoden päästä..

Lauantaina pakkasimme koko perheen koirineen autoon ja suuntasimme kohti pohjanmaata. Matkalla haimme Haldin Porista myös kyytiin. Haldi oli siellä nyt vuorostaan naisissa. Hyvin oli astutukset menneet ja nyt odotellaan miltä alkaa tilanne näyttää. Toivottavasti tulee monta tervettä pentua.

Joulu Pietarsaaressa piti sisällään aika samoja juttuja mitä nyt joulut muuallakin; syömistä, lepoa ja yhdessäoloa. Sofialla oli vähän univaikeuksia siellä, kun ei sitä vieraassa paikassa nukkumaanmeno suju yhtä helposti kuin täällä kotona. Samoin heräili öisin myös enemmän kuin kotona. Nyt onkin sitten joulun jälkeen olleet unirtytmit melkoisen sekaisin ja niitä koitetaan korjailla takaisin paikoilleen. Saattaa myös olla että neiti alkaa pikkuhiljaa siirtyä kaksista päiväunista yksiin ja sekin tekee oman osansta tuosta rytmien sekoamisesta. No, eiköhän me tässä takaisin normaaleihin arkirytmeihin taas päästä.

Mummilassa oli myös muutama lahja lisää Sofialle ja niistä tietysti riemuittiin. Tonttulakki neidillä pysyi päässä vasta kun äitikin laittoi omansa, siihen asti sitä revittiin nopeasti pois ja paiskottiin lattialle. Ei edes kuvaa meinannut saada lakki päässä kun oli sen verran nopea liike ;)

Joulua kotona:





Pikku-mopoilija

Joulua Pietarsaaressa:



Lapsen riemua <3
Saas nähdä millainen joulu meille ensi vuonna tulee, jokohan saadaan joulupukki myös paikalle. Kuinkas teidän joulunvietot meni?

tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukuun kuvahaastekuva

Lokakuussa yritin aloitella kuvahaasteeseen mukaan lähtöä, vaan heti toisen kuvan kohdalla jo unohdin kuvan ottaa vallan kokonaan ja nyt tämänkin kuun vähän myöhässä..tämän kuun maisema ei tosin ole merkittävästi tuona aikana muuttunut joten tässä nyt kuvahaasteen toinen kuva:


Onhan tuossa maisemassa tapahtunut kahdessa kuukaudessa melkoinen muutos!!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Pulkanvetoa

Sofiasta on tullut nyt innokas pulkkailija. Ja Väiski kun on hyvä vetokoira, niin tottahan toki ollaan laitettu pulkassa tyttöä vetämään. :) Meillä on Väiskille hommattuna huskyvaljaat valmiina ja joustonaru. Nyt laitoin tilaukseen jäykät aisat ja vetovaljaat, jotka saa niihin kiinni. Eli tästä se pulkanveto vasta alkaakin!!

Alla tunnelmia ensimmäisiltä kerroilta:






Sukelluskuvia

Meillä järjestettiin  vauvauinnissa mahdollisuus vedenalaiseen valokuvaukseen ja tottahan toki tuon mahdollisuuden käytimme hyväksemme ja osallistuimme. Tänään saapuivat valitut kuvat sähköpostiin ja teknisesti oikein onnistuneet kuvat veden alla otetuiksi. Kuvattavalla ei vain ole parhaat mahdolliset ilmeet, vaan eipä sitä veden alla tuon ikäisenä vielä tarvitsekaan olla ;)

Tässä neidin tyylinäytettä sukelluksista:



Kuvat otti Tuomas/Tmi Misti

Meillä kävellään!!

Nyt sitä voidaan sanoa, että Sofia kävelee!! :) Tämän viikon alusta alkaen eli 10.12. voi katsoa että oli virallinen päivä. Siitä alkaen on joka paikkaan menty enemmän kävellen kuin kontaten. Juuri ennen kuin tuli 11kk täyteen päätti pimu tuon kunnolla aloittaa.

Toisinaan on hieman huteraa ja heiluvaa eteneminen vielä, toisinaan mennään jo varmoin askelin. Taitaa vauhti ja kiire vaikuttaa tuohon. Näin se meidän pikkuinen kasvaa, ja kohta se jo juoksee..sitten on äidillä ja isällä kiire!! :D

perjantai 7. joulukuuta 2012

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Väiskistä taas isä!!

Sunnuntaina 2.12.2012 Bertta synnytti 7 pientä koiralasta <3 Väiskistä tuli isä toiseen kertaan. 5 urosta ja 2 narttua oli lopullinen saldo, mukana oli kaksi parkin väristä pentua myös (1+1). Tämä täällä niin odottaa että pääsee pentuja katselemaan ja hypistelemään. Uskaltaakohan mut yksin sinne päästää katsomaankaan? ;)

4 pennuista syntyi ihan normaalisti, mutta 3 viimeistä poikaa jouduttiin ottamaan keisarinleikkauksella ulos. Bertta onneksi toipui leikkauksesta nopeasti ja alkoi hoitaa pentujaan.

4 poikaa on vielä kotia vailla jos joku kiinnostui. Voin antaa tarvittaessa yhteystiedot johon tiedusteluja voi esittää.

Yhdistelmä on siis virallisesti Ikimuiston Bien Birgitta x Ikimuiston Wemmelsääri


torstai 22. marraskuuta 2012

Sofia opettelee kävelyä

Sofia kävelee jo tukea vasten ja taaperokärrynsä kanssa melko huimaa vauhtia vaan nyt on muutamaan otteeseen ottanut askeleen tai kaksi jo ilman tukea myös :) Nousee ilman tukea seisomaan ja seisoo melko pitkiäkin aikoja hieman ehkä horjuen paikoillaan. Siitä sitten on pari askeltakin tullut otettua. Vielä onneksi hakee hieman tasapainoa, mutta siitä se lähtee ;)

Saa nähdä tuleeko tyttö äitiinsä; itse olen kävellyt tukea vasten jo 8kk ikäisenä, mutta ilman tukea kävelin sitten 12kk ikäisenä. Kesti kuulemma pitkään ennen kuin uskalsin jättää tuen pois, epävarmuus iski joka kerta. Riitti että pidin hiukan pikkurillistä kiinni enemmän ehkä henkisenä tukena, mutta tukena kuitenkin niin silloin mentiin.

Käymme tiistaisin Sofian kanssa seurakunnan muskarissa ja siellä on samassa ryhmässä Sofian kanssa muutaman päivän ikäerolla oleva tyttö, joka jo kävelee ilman tukea. Parissa viikossa oli kuulemma tuen jättänyt pois kävelemään opittuaan. Toisaalta olen vain onnellinen jos Sofia malttaa hieman hitaammin oppia, ettei tule niin kovasti vauhtia jalkoihin ennen kuin alkaa olla hieman tolkkua päässä.

Koitan saada tännekin laitettua videota meidän kävelyn alkeista :)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hoitovapaalla

Niin se on aikaa vierähtänyt sen verran, että vanhempainvapaat on pidetty. Nopeasti kyllä meni. Jäin Sofian kanssa kotiin hoitovapaalle, näillä näkymin ensi vuoden elokuussa olisi taas paluu töiden pariin. Paljon mitään korvausta tästä hoitovapaalla olemisesta ei Kelan puolelta saa, sen verran minimaalinen on tuo kotihoidon tuki eikä täällä ole edes kuntalisää käytössä, mutta eiköhän me pärjätä. Vielä tuo tyttö on niin pieni ettei tämä äiti pysty hoitoon viemään, paljon puhuu, mutta asia ei vielä käy ihan selväksi; "dädädädä". Äiti ja iti nyt tunnistaa sanoista. Samoin kävely ilman tukea ei vielä onnistu. Kasvetaan vielä hetki äitin hoidossa ja katsotaan sen jälkeen sitten hoitopaikkaan menemistä. Melkoisen paljon on myös äitissä kiinni..

Nopeasti on aika mennyt ja hirmuisen antoisaa on kyllä ollut. Paljon on koettu ja opittu koko perhe tänä aikana ja varmasti opitaan vielä paljon lisää. Paljon on ollut ikimuistoisia hetkiä ja lisää niitäkin taatusti tulossa. Nautitaan tästä ja kaikista tulevista <3

Sunnuntaina vietetäänkin meidän perheen ensimmäistä isänpäivää. Eipä vielä paljasteta mitä silloin luvassa. Vaarille lähetettiin jo lahja Pietarsaareen myös, ja pappan luona käydään myös isänpäivänä sitten.

Millaisia isänpäiväperinteitä muilla on ollut tapana? Nyt olisi täälläkin oiva hetki aloittaa jokin läpi elämän jatkuva perinne

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lumiriemua

Viime viikon torstaina elikkäs 25.10. illalla Väiskin kanssa treeneistä tullessamme huomasin että mitäs mitäs, muutama pienen pieni lumihiutale leijailee maahan! Voi ihanaa..ja hetken päästä sitä tuli hieman enemmän ja nopeammin. Tunnin päästä olikin jo maa valkoinen ja koirat päästin pihalle myös tuosta ilakoimaan. Perjantaina sitten satelikin pitkin päivää enemmän tai vähemmän ja lopputuloksena täällä oli semmoinen 10-15cm hanki ja ihmisillä iloinen mieli. Viikonloppuna oli aivan ihana ilma, vallan siinä tuli jouluinen olo. Aurinko paistaa ja maa on valkoinen ja kivaa ulkoilla koirien kanssa. Sofia oli viime viikolla kipeänä flunssassa niin hänen kanssaan ei muuta kuin käyty hieman pihalla lunta ihmettelemässä, haalari puettiin siis päälle 5 minuutin ulkoilun vuoksi :D Noh, päästiin ainakin ihmettelemään ensilunta.

Maanantaina sitten päästiinkin jo Sofian kanssa hieman pulkkailemaan. Samana iltana sitten alkoikin jo vesisade ja jatkui koko yön vieden kaiken lumen mennessään..mutta alla siis hieman kuvia meidän ensilumesta :) 

Näin paljon lunta meille tuli

Vertailun vuoksi: pari kuvaa samasta paikasta kuin kuvahaasteen kuvat (en nyt tässä kohtaa tehnyt kollaasia kun on tämmöinen "välikuva" haasteen ulkopuolella..)



Kuvia lauantailta lenkkipolun varrelta





Haldi oli ainoa joka oli hetken paikoillaan kuvaa varten,
muissa kuvissa näkyy vain koirahässäkkää :D

Sofian lumitouhuja





...ja pulkkailun alkeita 


Tää tilais sitten lisää lunta!! Paljon kivempaa ulkoilla lumessa kuin pimeässä ja sateessa..

perjantai 26. lokakuuta 2012

Virkatut Converset

Löysin netissä käsityöohjeita selaillessani ihanan ohjeen ja pakkohan sitä oli alkaa itsekin kokeilla!! Vauvalle virkatut Converse-tossut sivussa olevine tähti-logoineen kaikkineen..tai tuo mun tähteni nyt muistuttaa enemmän kukkasta mutta yritystä ainakin sinne päin :D




Aika söpöset eikö vain?

Noita ohjeen silmukkamääriä pitää toki vähän soveltaa lapsen jalan koon mukaan, mutta helposti onnistuu :)

Nyt vain paria ensimmäiselle tossulle tekemään :)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Sukulointia Ruotsissa

Kävimme pidennetyn viikonlopun mittaisella vierailulla Ruotsissa tätini luona, serkkuakin tuli tavattua :) Torstaina iltalaivalla Turusta lähdettiin ja maanantaina aamulaivalla samaan paikkaan takaisin.



Sofia oli ensimmäistä kertaa elämässään laivalla. Nukkuminen sujuikin menomatkalla hieman huonosti. Juuri ei laivaan muuten tutustuttu kuin hyttiin. Ehkä ensi kerralla sitten otetaan aamulaiva ja päivä vietetään lastenmaassa ja pallomeressä. Paluumatkalla laiva keikkui Tukholman ja Ahvenanmaan välissä sen verran, että itse heräsin ja valvoin jonkin aikaa, mutta muu perhe nukkui silloinkin vailla tietoa moisesta. ;)

Tätini asustelee Tukholman lähistöllä ja autolla matkasimme satamasta Huddingeen. Perjantaina kävimme Skärholmenin ostoskeskuksessa hieman shoppailemassa ja kiertelemässä. Siellä on New Yorkerin liike, jota ei vielä Suomesta löydy..Riiassa ollessani tuossa liikkeessä kävin ja kovin tykästyin, siispä Tukholman New Yorkeriin olikin päästävä. Ja löytyihän sieltä kaikenlaista kivaa; farkut, toppi, pari paitaa, jogging housut..kuvia ehkä myöhemmin jos innostun ja aikaa jää.


Lauantaina suuntasimme junalla kohti Tukholmaa, Sofia lähti tietenkin mukaan. Ensimmäinen junamatka pikkupimulle :) Tukholmassa kierrellessä aikaa kyllä menee ja käytäviä paikkoja riittää, takaisin Huddingeen päästyämme olikin ihan puhki sekä jalat että koko nainen :D Ja hyvä minä, en ostanut mitään!! :D NK:lla pyöriessä hämmästelin kyllä lasten merkkivaatteiden hintaa ja miten niitä aivan pieniäkin ihmiset lapsilleen ostavat! Mikäs siinä jos rahaa on, mutta itse en näe järkeä ostaa 50€ maksavia paitoja tai housuja, jotka sitten ovat käytössä sen max 2kk..ehkä sitten isompana voi jotain hienosteluvaatteita haluta Sofiallekin, mutta ei ainakaan vielä..

Sunnuntaina kävimme pikaisesti Huddingen keskustassa pyörähtämässä ja siellä oli aivan ihastuttava pieni lastenvaateliike <3 Sieltä ei kyllä tällä kertaa lähtenyt mitään mukaan, kun ei nyt ole mitään akuuttia tarvetta saada vaatteita Sofialle lisää. Tämän hetken tarpeisiin taitaa olla riittävästi :)

Illalla sitten suuntasimme satamaan ja kotimatkalle. Tällä kertaa kävimme jopa tax-free:ssä hieman ostoksillakin ja tässä ne omat tärkeimmät hankinnat:


Muuten en juuri noita tuoksuja ostele, mutta laivalla tai matkoilla käytyä tax free kyllä kutsuu tätä tuoksuja rakastavaa :) Tuo Marc Jacobsin pullo on kyllä mahtava, eikö vain?!

Tuoksuista ei valitettavasti tänne saa näytteitä laitettua, mutta omaan makuun kyllä osuivat molemmat täydellisesti <3

Pienet reissut kyllä piristävät, mutta kotiin on silti aina yhtä ihanaa palata!

Koirat täällä olivat innolla vastassa, äitini oli heitä hoitamassa.

torstai 11. lokakuuta 2012

Kuvahaastetta

Hieman myöhässä tähän pääsen mukaan, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan vai kuinka?

Littlebigthings blogia pitävä ystäväni innosti minutkin lähtemään mukaan haasteeseen; joka kuukausi kesään asti (tai vaikka pidempäänkin) kuva samasta paikasta kuukauden samana päivänä ja katsotaan miten maisema muuttuu :) Keittiön ikkunasta otettu kuva näyttää kovin tylsältä, pelkkä omakotitalo :D Joten tässä makuuhuoneen ikkunan edustalta kuva, olkaa hyvä.

11.10.2012
Tästä linkistä löytyy ohjeet tähän projektiin, eli seuraavia ottaessa aletaankin koota kollaasia, jossa kaikki kuvat yhdessä näkyvissä. Tässä kuvassa käytin apuna puhelimen Instagram-ohjelmaa, jolloin sain kuvaan hieman polaroid henkeä :) Kollaasin tekoon hyvä sivusto täällä, ei rekisteröitymistä tai lataamista.

Kaikki muutkin mukaan, ja laittakaa linkkejä tännekin niin käyn mielelläni katselemassa!

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Syksykilpailu

Vielä ehtii osallistua Littlebigthings blogin syksykilpailuun!! Hopihopi osallistumaan, arvonnassa lahjakortti K-rautaan, arvoltaan 50€!! Kilpailuun tästä




Hyllyhommia

Nyt on kotona taas muutama hylly seinällä lisää, missä poltella kynttilöitä :)

Tuota mustaa kaiutinta varten tuo yksi hylly tuohon tarvittiin, vaan minäpä halusin niitä samalla pari lisää ja led-valolistatkin nurkkaan valoa tuomaan pöytälampun sijasta. Ylähyllylle saankin kivasti kynttilöitä laitettua tunnelmaa tuomaan! Kuva tarkoituksella hieman alaviistosta, älkää antako häiritä ;)


Pipoja

Nyt on viimein ensimmäinen Sofian pipoista viimeistelyä vaille valmis, somisteet lisätty. Enää tarvitsee langanpätkät ommella piiloon :)

Tässä hieman kuvia viimeaikaisista tekeleistä, todisteeksi. Mä osaan vielä!!


Miehen pipo, neulottu
Lapsen pipo, virkattu

Jälkimmäinen on aika pöllö, mutta saa varmaan välillä ollakin, eikö?

tiistai 9. lokakuuta 2012

Murahtelua

Nyt kun Sofia on alkanut liikkua hyvinkin aktiivisesti on Väiski vähän alkanut osoittaa kovaa luonnettaan..murahtelun merkeissä.

Pariin kertaan olen itse ollut vieressä Väiskin murahdettua Sofialle ja nyt mietinkin miten tuossa tilanteessa toimia, että toimii pitkässä juoksussa oikein? Vinkkejä otetaan vastaan.

Ensimmäinen kerta oli semmoinen, että se koiralle vielä ehkä sallitaankin; Väiski oli syömässä ja Sofia kovaa kyytiä konttaa kohti ruokakuppia. Tuolloin tyydyin vain ottamaan tytön pois paikalta ja vein leluineen sivummalle kanssani leikkimään.

Toinen tapaus sattui pari päivää sitten kun istuskelimme sohvalla ja Sofia touhusi lelujensa kanssa lattialla. Väiski makasi myös jaloissani, kun Sofia halusikin tulla meidän luo ja nappasi tietty koiraa karvoista kiinni kun koitti sohvaa vasten nousta seisomaan ja koira makoilee tiellä. Väiski muutenkin väistää yleensä jos näkee Sofian tulevan kohti, taitaa tytöllä olla pojan mielestä liian kovakouraiset otteet. Seita ei välitä tuosta mitään, mutta pojat tuntuvat olevan toista maata..

Tuosta murahtelusta Väiskille ärähdin ja hätistin pois jaloistani. Mietinkin että miten sitä tekisi vähiten haittaa? Pitääkö koiralle sallia murahtelu, jotta voi kertoa lapselle milloin sattuu tai lapsi tekee väärin..vai niin kuin meillä on ollut tapana; perheen ihmisille ei murista missään tilanteessa ja piste! Riskinä kieltämisessä on toki, että koira lopettaa varoittamasta ja nappaakin joku kerta suoraan kiinni jos jostakin ei pidä, murisemasta kun on kielletty..toivottavasti Väiski ei näin kuitenkaan toimi. Kilttejähän nuo koirat nyt ovat, ja tietävät kyllä laumassa paikkansa vaan Sofiaa eivät taida pitää itsensä yläpuolella kuitenkaan.

Toki lapsellekin pitää opettaa miten koirien kanssa ollaan ja milloin ei saa mennä koiraa häiritsemään, kunhan Sofialle tulee ikää sen verran että alkaa tuota ymmärrystä olla vielä hiukan enemmän.

Väiskikin käy Sofialta kuitenkin myös rapsutuksia kerjäämässä eli ei nyt koko aikaa sentään tytön seuraa välttele. Ota noista sitten selvää ja tiedä mikä jatkon kannalta parasta..pitää vähän pohtia ja sulatella tilannetta ja tapahtunutta. Ja seurata tarkasti miten nuo nyt yhdessä toimivat ja antaako Väiski jotain muutakin vinkkiä epämiellyttävästä olosta. Toivottavasti tämä yhteiselo tässä sujuu jatkossa kaikkien osalta hyvin. :)

Lokakuuta

Niin se vaihtui syyskuu lokakuuksi ja sää muuttunut hyvinkin syksyiseksi. Kävimme kuun vaihteessa vierailemassa taas Pietarsaaressa, pääsi Sofiankin mummia ja vaaria tervehtimään. Siellä tuntui syksy olevan pidemmällä kuin meillä täällä Raisiossa vaan eipä mennyt kauaa kun se syksy kunnolla tuli tännekin. Ehdittiin sentään ennen tulvia kotiinkin takaisin ;) Venekin nostettiin jo ylös vierailumme aikana.

Kotiin palattuamme olikin minulla edessä pienoinen operaatio, oikean jalan isovarpaasta poistettiin kynsi :( Kyllä vain oli kipeä tuon jälkeen!! Kolmen päivän jälkeen vasta pääsi taas kävelemään joten kuten, vaan toivotaan että jatkossa sitten hieman kivuttomampaa menoa :)

Kävimme myös Tampereella AstaKoti-messuilla tutustumassa ja samalla reissulla Sofian pikkuserkkua tapaamassa, sekä vanhempiaan tietty myös :D Mukavaa oli <3 Sofia näytti Vilhelminalle miten kovaa sitä voi kontata ja kiipeillä.

Väiski pääsi myös taas mieleisiinsä puuhiin, eli Bertan kanssa uusinta yritys pentujen suhteen. Hyvin oli astutukset menneet ja nyt sitten odotellaan että aikaa hiukan kuluu ja ultraan pääsee katsomaan mitä siellä näkyy. Toivottavasti tällä kertaa menee hyvin myös loppuun asti! Väiski oli kotiin tultuaan hieman mieli maassa kun joutui naisestaan taas eroon, voi noita miehiä :D Tällä kertaa ei sentään ole täällä ulvottu keskellä yötä Bertan perään..vielä ainakaan

Kotia on nyt sitten taas vähän viritelty taapero-muotoon, eli tasojen kulmiin silikoniset suojukset, hellasta säätimet otettu pois, ilmanpuhdistin kiinnitetty ettei kaadu ym. Vielä pitäisi kaappien ovia ja laatikoita modata niin, ettei saa niitä auki. Pariin kaappiin ajattelin laittaa muovipurkit ja kattilat, niitä saa sitten vapaasti penkoa..josko loput kaapit saisi sitten olla rauhassa :)

Nyt olemme vielä neljä viikkoa kaikki yhtä aikaa kotosalla, isäkuukauden merkeissä. Sen jälkeen jään minä hoitovapaalle Sofian kanssa kotiin ensi vuoden elokuuhun asti. Siinä kohtaa on Sofialla varmaan ikää sen verran, että äiti raaskii tytön hoitoon viedä ja palata itse töiden pariin takaisin :)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Vinkiksi ja avuksi kuvien pienentämiseen

Tuli Littlebigthings-blogia kirjoittavan ystäväni kanssa juttua tämän bloggerin kuvien ja kuvatilan rajallisesta koosta. Paljon kuvia blogissaan käyttävän bloggaajan ongelmaksi muodostuu bloggerin rajallinen tila verkkoalbumeissa. Tähän on avuksi kaksikin keinoa; joko a) pienentää kuvat tai b) käyttää toista kuvapalvelua, josta laittaa kuvien lataamisen sijaan vain url-linkit tänne tuolta lisää kuva-kohdasta.

Jos kuvia täällä jo paljon on, eikä halua ruveta jokaista uudestaan linkittämään/pienetämään ja uudestaan lataamaan sain itse ainakin tämmöisellä ohjeella pienennettyä kuvat suoraan verkkoalbumin kautta.

Tämä saattaa vaatia, että on tämmöinen "google-perheejäsen" kuin minä..eli käytössäni on selaimena Chrome, google-tili löytyy ja siinä monenlaista tuotetta, näistä epäilen että pitää olla google+ olemassa, jotta näiden ohjeiden mukaan pystyy toimimaan. Lisäksi koneella on myös Picasa asennettuna, jos vaikka tämäkin vaikuttaa..mutta tässä kuitenkin avuksi ja vinkiksi muillekin, jos alkaa tila tulla vastaan.

Googlen aloitussivulta yläpalkista lisää-kohdasta löytyy yläreunassa näkyvien lisäksi enemmän toimintoja. Täältä valitsen valokuvat.


Tämä avaa google+ valokuvat, eli verkkoalbumini (itsellä kyllä ovat picasassa, mutta näkyvät täälläkin). Sieltä valitsen kansion, jossa blogini kuvat ovat.

Kuvan yläpuolella on nappi "muokkaa valokuvaa" ja painetaan sitä


Tämä käynnistää muokkausohjelman, jossa pääsee muokkaamaan kuvaa.

Itse laitan kuvakoon niin, että pidempi sivu on 640 pixeliä. Tämä on riittävä ruudulta katsottavaan laatuun. Kun on raksi tuossa kohdassa "säilytä kuvasuhteet", kone määrittää automaattisesti toisen sivun arvon. Kun halutut arvot oikein, painetaan alapuolelta käytä SEKÄ oikeasta yläkulmasta tallenna.


Tämän jälkeen kone vielä kysyy korvataanko alkuperäinen ja painetaan napista korvaa. Ja valmista. Nuolella vain seuraavaan kuvaan.


Tänne laittaessa sitten pienennettyjä kuvia, valitaan kuvakooksi erittäin suuri, niin näkyvät kunnon kokosina eivätkä liian pieninä :)

Itsellä käyttöjärjestelmänä Windows 7, jos noidenkin välillä näissä toiminnoissa eroja..pitää testata vielä tuolla omalla macilla toimiiko samalla tavalla. Mutta seiskalla ainakin pääsee näin helpolla.

Jatkossa tänne kuvia laittaessa tiedänkin pienentää ne jo valmiiksi tai vaihtoehtoisesti alan käyttää Photobucketia, Dropboxia tai muuta netin kuvasäilöä ja linkitän ne sieltä tänne. Blogger upottaa url-osoitteessa olevan kuvan tällöin eikä lataa sitä lainkaan eli ei vie myöskään verkkoalbumien tilaa. Katsotaan mihin päädyn, vielä itselläni on tilaa kyllä käytössä, mutta jos alkaa loppua niin jotain pitää keksiä tilalle :)

Kerokaahan ihmeessä onko näistä ohjeista apua!

Itse jatkan kuvien pienentämistä..

perjantai 14. syyskuuta 2012

Sofia seisoo!!

Tästä se lähtee, Sofia oppi maanantaina 10.9.2012 seisomaan tukea vasten! Juuri ennen kuin tuli 8kk ikää täyteen. Tuntuu että nyt kun on liikkumaan oppinut niin ihan huimaa vauhtia kehittyy ja oppii uutta.

Ensin seisoi vain polvillaan sohvapöytää/rahia vasten..tutkaillen mitä kaikkea pöydältä löytyykään.


Ja hetken päästä olikin jo seisaaltaan



Ja näin komeasti sitä seistiin muutamaa päivää myöhemmin



Nyt ei tuossa pöydällä saa olla enää mitään ylimääräistä, tuntuu että yhtään ei pysy tyttö alhaalla :D Kovaa vauhtia mennään pitkin asuntoa ja noustaa seisomaan milloin mitäkin vasten. Tässä itse vielä flunssassa ollessani on vähän haasteellista sairastaa moisen pienen energiapakkauksen kanssa. Onneksi vielä nukkuu kahdet päiväunet niin saan sillä aikaa aina huilata ja tehdä jotain muutakin :)

Eilen otettiin jo kävelytuolikin testiin ja etsinnässä on taaperokärry, josko sen kanssa innostuisi opettelemaan kävelyn alkeitakin. En ollut ehtinyt edes ajatella vielä moisen hankintaa, lähempänä vuoden ikää odottelin tämän olevan ajankohtaista :D Vaan näin se Sofia näyttää kuinka eri tahtiin ne lapset kasvavat ja kehittyvät.

Kerrotaas nyt vähän koirienkin suhtautumista tuohon Sofian liikkumaan oppimiseen. Pojat selvästi lähtevät pois kun Sofia paikalle tulee ja vaihtavat paikkaa. Meidän Seita-rouva taas on ottanut oikein seuralaisen roolin itselleen. Monesti parkkeeraa itsensä makoilemaan Sofian viereen kun Sofia lattialla leikkii leluillaan ja makoilee siinä edelleen vaikka Sofia vähän nappaisi karvoista kiinni, taputtaa tai kiipeää yli. <3 On ne vaan niin ihania, nätisti ovat kaikki Sofian kanssa kyllä. :)