keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Virallisia tuloksia ja isin paluu!!

Haldin luustotulokset saapuivat kennelliitosta juuri parahiksi ennen joulua. Tuloksina lonkat B/B, kyynärät 0/0. Omistaja on vallan tyytyväinen :) Silmäpeilausta joudumme odottelemaan vielä helmikuulle asti, mutta tuokin tulossa.

Torstaina 22.12. myös isi-koira palasi astutusreissultaan kotiin ja voi sitä riemun määrää kun pojat jälleen näkivät toisensa! Ei meinannut Haldi nahoissaan pysyä. Olihan se itsellekin kivaa saada koko porukka jouluksi kokoon, oli outoa kun yksi puuttui. Nyt on sitten elämä tasaantunut taas täällä..muilla paitsi Väiskillä :D Aamuisin herättää ulvontaansa ja välillä myös pitkin päivää ulvoo..taitaa ikävöidä naisensa perään :D

Nyt sitten jännätään kovin että tuleeko pentusia vai ei, toivottavasti tärppäsi ja tulee pikkuisia pentu-palleroita Väiskille ja Bertalle :)

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon hyvistä tuloksista ja isin paluusta :) Mekin olemme etsineet kuumeisesti isikoiraa Seitan pennuille ja olemnme haaveilleet siihen hommaan myös Väiskiä. Kosiohanke on toistaiseksi kaatunut siihen, että matka on liian pitkä ja Seitan juoksut aina niin epämääräiset, ettei oikeaa ajankohtaa ole mahdollista tarkkaan havaita.

    Toivottavasti nyt tosiaan tulee lisää pikkuväiskejä. Usma ainakin on niin ihana ja harvinaislaatuinen koira, että semmoisia pentuja ei maailmassa voi olla liikaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :)

    Kyllähän Väiski varmaan mielellään isäksi ryhtyy myös teidän Seitan pennuille, otatte vaan yhteyttä jos siltä alkaa näyttämään että kiinnostaisi niin katsotaan miten asiaa saisi järjestymään vai onnistuuko..ellei löydy läheltä passelia urosta :)

    VastaaPoista

Kerrohan toki mielipiteesi minullekin :)