sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Haradsholmassa mökkeilemässä

Perjantaina pakattiin koko perhe nelijalkaiset mukaan lukien autoon ja suunnattiin Paraisille, tarkempi suunta oli mökki Haradsholmassa. Sofian ensimmäinen muttei varmasti viimeinen reissu tuonne mökille.







Ilmat olivat mitä ihanimmat, aurinko paistoi ja lämmintä piisasi. Mukaan saimme myös ystävämme Jannen ja Ninan Kirkkonummelta. Mökki sijaitsee aivan meren rannassa, joten Väiski tottakai otti ilon irti ja kävi uimassa eikä olisi millään lopettanut :D

Kävimme Väiskin kanssa myös vähän jäljestämässä. Pitkä aika on edellisestä kerrasta jo vierähtänytkin, vaan kohtalaisesti tuo meni. Kepitkin ilmaisi ihan ok, ensimmäisellä pientä haparointia, mutta se suotakoon :) Kivaa oli taas, pitää useamminkin ruveta käymään jälkimetsällä koirien kanssa.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saimmekin mökille seuraksemme kunnon myräkän, mereltä nousi mieletön ukkonen suoraan päälle. Aika hurjan näköistä, kuuloista ja tuntuista oli. Salamoita löi koko ajan todella tiuhaan. Sunnuntaina saimmekin lehdestä lukea tämän olleen kesän pahin ukkonen tähän mennessä. Näytti kyllä oikein hurjalta kun tuli mereltä suoraan kohti ja ylle, suoraan edessä olleeseen saareen löi salamakin oikein kunnolla. Onneksi meidän mökkiin ei osunut eikä mitään muutakaan syttynyt palamaan. Koirat olivat hermona, Väiski ehkä kaikista eniten, sen verran kovaa välkkyi, jytisi ja paukkui. Koko mökki tärisi ja lasit vaan helisi kun oikein päällä oli. Sähkötkin menivät pariin otteeseen. Sofia vain nukkui tyytyväisenä matkasängyssään makkarissa :) On se kyllä hurjaa kun luonto oikein näyttää voimansa, pistää itseäkin hiukan jännittämään ja nöyräksi..ainakin kun maaseudulla aivan meren rannassa on eikä turvallisesti kaupungissa.

Grillailtiin, käytiin Nauvon saaressa, saunottiin, uitiin, nautittiin kauniista kelistä ja lomasta..siinä meidän mökkeilyä. Mukavaa oli kaikilla ja taatusti menemme uudestaan kun tilaisuus tulee. Mini-mökkeilijä aloitti Haradsholman uransa oikein mallikelpoisesti :)

Huomenna paluu arkeen taas kun Patrik menee taas töihin, loma on tältä erää loppu.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Toteutuneita sisustusunelmia

Nyt ne on täällä..ja paikoilleen asennettuina. Nimittäin uudet lamput <3 Olen jo jonkin aikaa halunnut joitain uusia lamppuja. Jotain pientä bling-bling meininkiä, muttei kuitenkaan liikaa. No tässäpä niitä:
Makuuhuoneen lamppu


Olkkarin lamppu


Molemmat löytyivät Kodin1:stä. Täytyy myöntää että tyytyväinen olen, ja lähes yhteistuumin saatiin molempia miellyttävä lopputulos aikaan.

Kävin myös ostoksilla sisustustarrakaupassa, Myymälä Mielikuvat Liedossa. Mielettömän hyvä palvelu! Valmiita tarroja on valikoimassa jos jonkinnäköistä, -kokoista ja -väristä. Lisäksi tekevät myös omasta kuvasta asiakkaan haluaman. Hieno idea vaikka makkariin tai olkkariin; verhoissa oleva teema jatkuu myös tarroissa. Meille muuttaa hieno eläinperhe; bambi, hylje ja ankka-perhe. Sofian kaapin oviin tulevat. Kuvia lopputuloksesta kunhan on saatu paikoilleen. Tilaustuotteena tehdään ja noudetaan myöhemmin kun on valmista.

Palvelun osalta uskallan kyllä suositella paikkaa, täältä löytyvät yrityksen kotisivut.

Mitähän sitä seuraavaksi keksiikään täällä kotosalla alkaa laitella?

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Sisustuskärpäsen puraisuja

Nyt se sitten taas puraisi meikäläistä..nimittäin sisustuskärpänen :D Kohteena tällä kertaa Sofian huone.

Siellä on nurkassa tönöttänyt mappihylly, missä ollut Sofian kirjoja ja Aku Ankkoja sun muita ja nyt päätin että sen on aika siirtyä syrjään ja tehdä tilaa käytännöllisemmälle kaapille, johon saadaan lelutkin laatikoissa säilytettyä. Lopptuloksena tämmöinen:


Noiden ovien takana on molemmin puolin hyllyjä, ylhäällä kirjoja ja alhaalla lelulaatikoita varten. Kivasti piilossa :) Osaan ovista ajattelin jotain hillittyjä sisustustarroja vielä laittaa. Ei kovin värikkäitä kun on muu huone aika värikästä, edellisen asukkaan jäljiltä. Jotain mustia/tummia Bambi tms eläinaiheita on mielessä pyörinyt. Katsotaan millainen lopputulos saadaan aikaseksi. Kovin on kalliita osa noista tarroista mitä olen löytänyt. Siksi kävinkin ostamassa mustaa dc-fix kalvoa ja ajattelin josko siitä saisi itse askartelemalla ja leikkaamalla jotain aikaiseksi. Katsotaan.. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Tuota kaappia kun kasailtiin ja asenneltiin johtoja menemään kaappien takaa huomattiin myös että nykyinen vaatekaappi on aikamoinen itse kulmaraudoilla kokoon kasattu kyhäelmä ja voisi olla myös hieman tukevampaa tekoa. Päätöksenä että myös se laitetaan vaihtoon, mutta saa nyt se projekti vielä odottaa. Katsotaan sitten siinä kohtaa kun Sofia vaihtaa pinnasängystä tavalliseen sänkyyn niin voi miettiä koko huoneen järjestyksen uusiksi sen mukaan miten toimivimmalta tuntuu ja kaappi sitten myös sen mukaan. Toistaiseksi saa olla näin kuin nyt on. Tässä vielä molemmat kaapit vieretysten:


Varmasti päästään vielä moneen kertaan tekemään yhtä sun toista paikkailua ja remonttia ja hankintaa kun tulee kolhuja ja tarpeita jos jonkinlaisia. Aika näyttää :)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Sofia 6 kuukautta

Sofia täyttää tänään 6 kk, mun pikkuinen on jo puolivuotias!! Huh, mihin tämä aika oikein juoksee? Vasta se oli semmoinen pikkuinen avuton käärö joka ei edes liikahtanut ilman äitin apua. Nyt jo kääntyilee mahalleen ja selälleen sekä harjoittelee ryömimään. Alkaa jalat ja kädet tehdä yhteistyötä jo keskenään ja pieniä matkoja kerrallaan pääsee neiti liikkumaan eteen ja taakse. Kohta onkin sitten vanhemmilla kiire pysytellä pienen ihmisen perässä, koirista puhumattakaan.

Kerran Sofia jo keksi alkaa Seitan hännän kanssa leikkiä, vanha-rouva vain makoili paikoillaan sen aikaa eikä juuri välittänyt moisesta. Samoin Sofia on alkanut kovin osallistua keskusteluihin ja itsekseenkin jokeltelee kuin mikäkin, sekä alkanut ilmaista mielipiteitään oikein äänekkäästi :D

Lähestyvän puolivuotispäivän kunniaksi Sofia päätti myös täräyttää ensimmäisen hampaan läpi. Maanantaina tuon huomasin suussa, tuntui jotain kovaa sormeen. Aika pitkään on tuota jo tehnyt, mutta ilman suurempia itkuja onneksi tuli. Yöt nukkunut normaalisti, päivisin välillä kärttyillyt ja ollut levoton. Välillä jouduttu lääkkeisiin turvautumaan olon helpottamiseksi, mutta aika vähän kuitenkin.

Onnea siis puolivuotiaalle Sofia-neidille!!

Kesälomareissu pohjanmaalle

Käytiin kesälomareissulla mummilassa pohjanmaalla, Pietarsaaressa. 10 päivää vietettiin. Mukavaa oli ja kävimme myös mökillä saaressa veneellä. Sofian ensimmäinen venereissu. :) Ostimme Sofialle jo lähtiessä omat pienet pelastusliivit mukaan ja päästiinkin noita testaamaan. Ennalta mietin mitä mahtaa neiti veneessä matkaamisesta tuumata, vaan aivan suotta. Takaisinpäin tullessa neiti nukahti syliini.

Pietarsaari vaikuttaa kyllä nyt muutaman käynnin perusteella oikein mukavalta pieneltä kaupungilta, ruotsinkielisyydestään huolimatta ;)

Punkkimyrkyistä ja muista kun on nyt kovasti koirapiireissä käyty keskustelua..jonkun koira kuollut mahdollisesti punkkipannan aiheuttamaan reaktioon. Meillä on joka kesä annettu kaikille koirille Expot-kuurit eikä mitään ongelmia. Tänä vuonna saivat Bayvantic-merkkistä ainetta, joka laitetaan samalla tavalla; ampullista nestettä selkään useampaan kohtaan ihoon. Valkosipulia monelta kuulee myös koirille annettavan, vaan tulee muistaa että SIPULI (myös valkosipuli) ON KOIRILLE POTENTIAALISESTI MYRKYLLISTÄ! (toki riippuu annostuksesta) Ja aiheuttaa myös anemiaa..hevosilla ja ihmisillä valkosipuli toimii ötököitä vastaan jotenkin, mutta koirat kun eivät hikoile kuin kielensä kautta niin saattaa tehokin olla kyseenalaista. Eli haitat hyötyjä suurempia. Kuinkas muilla hoidetaan koirien punkkimyrkytykset ja onko tehonneet? Turun seutu ja pohjanmaa taitavat olla punkkien osalta pahimpia alueita Suomessa niin haluan kyllä ehdottomasti noita jotenkin moisia vastaan suojata, suojaahan se samalla myös meitä ihmisiäkin kun eivät koirat tuo sisälle moisia ötököitä tullessaan.

Tässä vielä muutama kuva mökkireissulta, pääosassa Sofia ;)