maanantai 14. marraskuuta 2011

Paljastuksia

Saatiin Väiskin pennulta ja sen omilta ihmisiltä tämmöinen:











Kun tuommoisen saa, pitää kuulemma ensin kiittää antajaa ja sen jälkeen kertoa itsestä kahdeksan asiaa sekä ojentaa tuo nappi kahdeksalle blogille eteenpäin. Siispä ensin; kiitos Usma ja kumppanit. Kahdeksaa blogia en varmaankaan keksi, joille eteenpäin ojentaa mutta katsotaan :)

Koska tämä meidän blogi toistaiseksi ainakin on enemmän keskittynyt koiriini ja niiden elämään ja touhuihin niin kerrotaanpa nuo kahdeksan asiaakin koirista :)

1. Väiski on ihailtavan rohkea ja tasapainoinen koira, joka myös kovin vahtii omaa aluettaan

2. Seita on äärimmäisen ahne ja elää syödäkseen :D Tai siltä se välillä ainakin tuntuu ;)

3. Haldi on hirmuisen leikkisä ja iloinen koira, ja matkii isäänsä kyllä ihan kaikessa :D

4.  Haldi kun on rapsutuksia vailla, tulee ja painaa leukansa käden tai jalan päälle ilmoittaakseen että olisi rapsutuksien aika :D

5. Kaikki koirat ovat olleet aina äärimmäisen terveitä, myös jo meidän 10v Seita..ei ole eläinlääkärille juuri ylimääräistä tarvetta ollut.

6. Pojat ottivat kesällä ekan kerran kunnolla yhteen, tuloksena Haldille nenänpieleen haava. Onneksi ei enää näy..lääkekuuri vaadittiin ennen kuin parani, kun meinasi tulehtua.

7. Väiskin isä Herkko kuuluu ystäväpiirimme koiriin. Sattumalta muutti lähistölle viettämään eläkepäiviään ja käyty sen jälkeen yhdessä kävelyllä. Näin sitä tiet kohtaavat :)

8. Kaikki koirat osaavat nauttia elämän pienistä iloista ja ottaa ilon irti täysin rinnoin silloin kun siihen tilaisuus :D

Eteenpäin tuon napin nyt annan vain Juusolle ja Jerelle, joilla ei sitä toivottavasti vielä ole :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrohan toki mielipiteesi minullekin :)