perjantai 14. syyskuuta 2012

Sofia seisoo!!

Tästä se lähtee, Sofia oppi maanantaina 10.9.2012 seisomaan tukea vasten! Juuri ennen kuin tuli 8kk ikää täyteen. Tuntuu että nyt kun on liikkumaan oppinut niin ihan huimaa vauhtia kehittyy ja oppii uutta.

Ensin seisoi vain polvillaan sohvapöytää/rahia vasten..tutkaillen mitä kaikkea pöydältä löytyykään.


Ja hetken päästä olikin jo seisaaltaan



Ja näin komeasti sitä seistiin muutamaa päivää myöhemmin



Nyt ei tuossa pöydällä saa olla enää mitään ylimääräistä, tuntuu että yhtään ei pysy tyttö alhaalla :D Kovaa vauhtia mennään pitkin asuntoa ja noustaa seisomaan milloin mitäkin vasten. Tässä itse vielä flunssassa ollessani on vähän haasteellista sairastaa moisen pienen energiapakkauksen kanssa. Onneksi vielä nukkuu kahdet päiväunet niin saan sillä aikaa aina huilata ja tehdä jotain muutakin :)

Eilen otettiin jo kävelytuolikin testiin ja etsinnässä on taaperokärry, josko sen kanssa innostuisi opettelemaan kävelyn alkeitakin. En ollut ehtinyt edes ajatella vielä moisen hankintaa, lähempänä vuoden ikää odottelin tämän olevan ajankohtaista :D Vaan näin se Sofia näyttää kuinka eri tahtiin ne lapset kasvavat ja kehittyvät.

Kerrotaas nyt vähän koirienkin suhtautumista tuohon Sofian liikkumaan oppimiseen. Pojat selvästi lähtevät pois kun Sofia paikalle tulee ja vaihtavat paikkaa. Meidän Seita-rouva taas on ottanut oikein seuralaisen roolin itselleen. Monesti parkkeeraa itsensä makoilemaan Sofian viereen kun Sofia lattialla leikkii leluillaan ja makoilee siinä edelleen vaikka Sofia vähän nappaisi karvoista kiinni, taputtaa tai kiipeää yli. <3 On ne vaan niin ihania, nätisti ovat kaikki Sofian kanssa kyllä. :)

1 kommentti:

  1. Vikkelä tyttö oppimaan. Toivottavasti säästyy pahimmilta kolhuilta, kun on noin kova vauhti ja into lähteä tutkimaan maailmaa. 13 kuukautta vanha kummityttöni ei uskalla vieläkään kävellä ilman tukea, vaikka nousee kyllä portaita vuoroaskelin ( mikä pitäisi tapahtua paljon vanhempana). Niin ovat ihmislapset yksilöllisiä pienestä pitäen :)

    VastaaPoista

Kerrohan toki mielipiteesi minullekin :)