keskiviikko 15. elokuuta 2012

Asuntomessujen antia

Perjantaina 10.8.2012 kävin ystäväni Lindan kanssa asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa tutustumassa tarjontaan, tarkoitus oli lähinnä hommata uusia ideoita tulevia oman kodin remontin kohteita varten ja muutenkin vähän sisustukseen jos olisi kivoja juttuja tarjolla. Kamera räpsyikin ahkerasti. Keittiöitä alunperin ajattelin sieltä katselevani vaan paljon muutakin kivaa ideaa tarttui mukaan. Keittiöistä en ala tähän kuvia laittamaan, mutta muutaman kuvan ja mielestäni kivan idean haluan teidänkin kanssa jakaa. Tässä siis asuntomessujen antia, olkaa hyvä:

Kiva idea lastenhuoneeseen, kuminauhat joihin ripustaa
piirustuksia ym, magneettitaulun sijaan

Eurolavoille uusiokäyttöä

Voi ne luettavat lehdet näinkin säilyttää

Katonkin voi tapetoida. Jatkuu saumattomasti seinästä kattoon,
joten taitaa vaatia hieman ammattitaitoa, jotta onnistuu

Valaistus oli erittäin mukava tässä kohteessa. Epäsuora
valaistus, joka tulee kattopaneelien alta, ja lisäksi tietty muita
valaisimia tarpeen mukaan. Miellyttävä tunnelma!

Tämä oli ehkä yksi parhaista ideoista itselle, myös ehkä itse
tehtävissä oleva. Hieman seinästä ja katosta koholle tuleva
tapetilla päällystettävä kehys sängyn ympärille ja ylle. Mahtava!
Tämän makuuhuoneen nurkassa oli vielä ihan jalallinen kynttelikkö
luomassa miellyttävää tunnelmaa :)

Sängylle katos

Tässä makuuhuoneessa oli muut seinät kuviollista tapettia,
mutta sängyn päädyssä oleva seinä oli tummaa laminaattipaneelia.

Yksi messujen ehkä parhaista ideoista tämäkin, ei enää hyllyjä ja
koreja shampoo- ja saippuapulloille, vaan suihkuseinässä syvennys
niitä varten. Näyttääkin kivalta!

Suihkunurkkauksen laittia voi olla eri materiaalia.
Tässä miellyttävää kiveä, ei ole niin liukaskaan märkänä.

Saunan pukuhuone, miellyttävä valaistus ja pyyhkeille säilytystilaa
istuinten alla. Huomaa nurkassa jääkaappi.. ;)

Voi ne lauteet tämmöisetkin olla :) Jakkaroiden sisällä väriä
vaihtavat valot.

Astetta erikoisempi kiuas. Ulospäin ei
näkynyt mikä tätä pitää kasassa.

Miellyttävän sävyinen sauna, mitä puuta
mahtaa olla?

Pidin paljon näistä saunoista, missä ei kiuasta enää tällätä nurkkaan,
vaan keskelle ja lauteet molemmille puolille. Paljon kivempi istua vastakkain.

Savusaunan tunnelmaa? Mustat seinät ja vaaleat lauteet,
mukava kontrasti.

Lisää savusaunafiilistä

Liikuteltava pihasauna, tai vaikka tapahtumiin järjestäjille

Sama ulkoa

Voi se liesituuletin tältäkin näyttää :)

Keittiön seinän voi kaakeloida myös kokonaan, eikä vain välitilaa.
Tässä lisäksi käytetty eri kokoisia laattoja, mielestäni näin isossa
seinässä ehkä vähän levoton, mutta välitilassa varmaan ihan toimiva idea.

Kasviseinä, ei kun yrttejä kasvattamaan :)

Puisia valaisimia

Astetta erikoisempia valaisimia

Pohjalaisia tuoleja 

Ja toista mallia, tämä oli kiva!

Tampereen kaupungin osastolla oli "kiukkutipuja"

Kumiankka taideteos, autonrenkaista tehty :)

Itse pidin messuista erittäin paljon! 5 tuntia siellä hurahtikin ja pää täynnä ideoita lähdettiin kotiin. Taloja oli aika eri tyyllisiä ja -tyyppisiä laidasta laitaan ja monessa eri hintatasossakin. Niitä kalleimpia nyt ei ehkä kannata kaikkia katsoa ihan "sillä silmällä", tuntuivat enemmän olevan edustusasuntoja ja kodin henki ja lämpö puuttui. Paljon oli myös ekologisia ratkaisuja ja näin käsityöihmisenä minut lämmitti kuinka paljon oli käsityötä; virkattuja tuolinpäällisiä, kudottuja koreja ym. Myös erään lapsiperheen kodissa oli hieno idea lapsille; pyöreä kehä, jossa puolat ja se päällystetty kankaalla, roikkui katosta. Siitä roikkui erilaisia ja erivärisiä kankaan suikaleita. Oli erityislapsen virikelelu. Taas muistutus siitä, ettei se lapsi välttämättä tuon erikoisempaa lelua vielä pienenä tarvitse ollaakseen vallan tyytyväinen. Voi unohtaa kauppojen kalliit lelut!

Saimme mennessä eräältä naiselta portin luona vapaaliput, oli kyllä erittäin ystävällistä! Hänellä oli jäänyt yli, kun ystävät olivat peruneet ja tahtoi antaa ne meille. Ei huolinut edes mitään korvausta niistä. Ihania ihmisiä on siis vieläkin olemassa, tuntemattomiakin! <3

Raskas mutta antoisa reissu oli siis, ehdottomasti suosittelen käymään asuntomessuilla jos tilaisuus tulee. Ensi vuonna on Hyvinkäällä! Itsellä selkä ja niskat taitavat vieläkin toipua Sofian kantamisesta mutta oli sen arvoista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrohan toki mielipiteesi minullekin :)